Shakki

Shakki on strateginen lautapeli, jossa kaksi pelaajaa siirtää vuorotelleen omilla nappuloitaan 8 x 8 ruudu kokoisella, usein mustavalkoisella ruudulla. Kummallakin pelaajalla on 16 nappulaa. Armeija pyrkii voittamaan vastustajan armeijan. Pelin tavoitteena on kukistamaan vastapuolen tärkein nappulan, kuninkaan.

Shakin pelaaminen kehittää loogista ajattelua ja parantaa muistia. Shakkia pelataan myös ammattilaisesti, mutta myös ajanvietteeksi kerhoissa, internetissä ja puistossa.

Shakki on yksi maailman suostuimmista urheilulajeista. Joiden arvioiden mukaan 605 miljoona osaa pelata shakkia maailmalla ja 7,5 miljoona shakinpelaajaa kuuluu eri johon kansalliseen shakkijärjestöön. näitä järjestöjä on yhteensä 160 valtiossa.

Kansainvälistä shakkitoimintaa on organisoinut perustamisvuodestaan 1924 lähtien Maailman shakkiliitto FIDE.Suomessa shakkia on pelattu yli 150 vuotta. Vanhin suomalainen yhtäjaksoisesti toiminut shakkikerho on Helsingin Shakkiklubi (HSK, perustettu 1886), jonka perustajajäsenet olivat käynnistämässä koko maan shakkitoimintaa.[17] Suomen shakkitoiminnasta vastasi aluksi Suomen Shakkiliitto (SSL, perustettu 1922) ja myöhemmin SLU:n lajiliittoihin kuuluva Suomen Keskusshakkiliitto (SKSL, perustettu 1948), joka muun muassa järjestää vuosittain SM-turnaukset ja laskee kotimaan vahvuusluvut.

(http://fi.wikipedia.org/wiki/Shakki) (Lähde internet)